Minä rakastan isän luona olemista, siellä voin oikeasti levätä.
Se on tarpeeksi kaukana muusta maailmasta.
Kerran viikossa katoan päiväksi sinne, eikä kukaan tule mukaani - ei saisikaan tulla.
Se on minun turvani, piiloni. Silloin tuntuu, että kaikki järjestyy - kaikki tulee olemaan vielä hyvin.
Hetki, jolloin palaan muuhun maailmaan on hämmentävä. Hetken hyvä olo jatkuu, kunnes tulee tiputus.
Loputon liuta valitusta toinen toistaan vähäpätöisemmästä asiasta ovesta sisään astuttaessa.
On keskiyö, enkä saa nukuttua. Maailma hyökkää päälleni.
Surullista on, kuinka yksi ihminen tajuamattaan voi pilata kahden ihmisen elämän.
Minä toivon kovasti ettei hän tee sitä, minä toivon niin kovasti.
Olen jo loppusuoralla.
Uppoaminen on lähellä, se kietoo - mutten saata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti